Kun kiipeämme riittävän ylös koulutusjärjestelmässämme, saavumme korkeakouluun. Korkeakoulu on yhdyssana, joka muodostuu sanasta korkea ja koulu. Koulun tiedän ja tunnen. Siellä opitaan, opetetaan, ohjataan ja valmistutaan johonkin. Entä korkea.. hmm. Ilmaiseeko sana, että tämä koulu on muita ylempänä, että se on formaalin oppimisen viimeinen keidas ja että sieltä saa evääkseen kaiken ylimmän tiedon? Tapahtuuko korkeakouluissa korkeampaa oppimista, kuin jossain muualla? Toteutetaanko siellä korkeinta opetusta korkeakouluopettajien toimesta?
Mitä sitten, kun yhdyssanaan lisätään ammatti -sana eteen, siis ammattikorkeakoulu? Miltä yhdyssana sitten näyttää? Ammatti- sana nostaa esiin mielikuvia työstä, työnsä osaavasta ammattilaisesta, työssä oppimisesta sekä ammattistatuksen saaneesta henkilöstä. Kohtaavatko tässä kaksi eri oppimisen kulttuuria: kädentaitajaperinteet oppimisessa sekä korkeakouluoppiminen? Yhdistää tulisi onnistuneesti tutkimus ja työ, ammattimainen työn suoritus ja analyyttinen työskentely, tekeminen ja kehittäminen.
Koko 17-vuotisen ammattikorkeakoulu-urani ajan näiden edellä mainittujen asioiden yhdistäminen on ollut hankalaa ja se on aiheuttanut jatkuvia jännitteitä ammattikorkeakoulun henkilöstön sisällä. Työn ja tieteen kannattajat ovat kiistelleet keskenään oikeasta suunnasta ja tavasta oppia. Kiistelyn kohteina tässä työn ja tieteen ristivedossa ovat olleet amk-johtaminen, opettajan työnkuvan painotukset, opettajien osaamisvaatimukset, oppimisen toimintaympäristöt sekä opettajien työn resursoinnin painotukset.
Itse tunnustan väriä työelämäläheisten ratkaisujen ja oppimisjärjestelyjen puolesta ammattikorkeakoulujen kehittämisessä. Työskentelen tällä hetkellä kollegojeni kanssa mm. työn opinnollistamisen parissa. Kyseessä on löytää toimivia ratkaisuja ammattikorkeakouluopiskelijan opintojen aikaisen työssäkäynnistä kertyvän osaamisen integroimiseen osaksi ammattikorkeakouluissa tehtäviä opintoja. Olen koetellut tätä aihetta useassa ammattikorkeakouluyhteisössä eri alojen opettajien parissa. Esiin nouseva vastustus on verhoutunut huoleksi ammattikorkeakoulumaisuuden katoamisesta.
"Eihän työpaikalla suhtauduta ja toteuteta työtä niin, että korkeakoulumaisuus voidaan taata."
"Miten sitten käy korkeakoulumaisuuden, jos kaupan kassalla olevaa työtä voi kuitata amk-opinnoiksi?"
Kun olemme huolissamme korkeakoulumaisuudesta, olemmeko oikeasti? Vai ymmärrämmekö korkeakoulumaisuuden akateemisina tietoina, joihin taitoa on vaikea liittää? Minusta tuntuu usein, kun kuuntelen tätä keskustelua, että korkeakoulumaisuus on ymmärretty väärin tai sitä käytetään kilpenä työn ja opintojen todellisen integraation edessä.
Meidän ammattikorkeakoululaisten tulee kyetä yhdistämään toiminta ja kehittäminen, työ ja tutkimus tutkivaksi ja kehittäväksi työotteeksi sekä asenteeksi. Tähän parhaat mahdollisuudet takaavat aidot toimintaympäristöt, joissa meidän ja opiskelijoittemme tulee työskennellä yhdessä muun työelämän ihmisten kanssa. Meiltä se vaatii jatkuvaa ohjauksen ja oppisisältöjen synkronointia työn kanssa, jatkuvia neuvotteluja ja yhteiskehittämistä opiskelijoiden ja muun työelämän kanssa. Se vaatii myös rohkeutta nähdä korkeakoulumaisuuden toteutuvan työn ympäristöissä tiedon ja taidon integraationa.
Ammattikorkeakoululainen Kimmo
torstai 30. toukokuuta 2013
maanantai 6. toukokuuta 2013
KENEN JOUKOISSA SEISOT...?
"Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat...". Tunnetun poliittisen laulun ajankohtana oli selkeää valita puolensa. Olit joko meidän puolella tai meitä vastaan. Oli kaksi puolta, oli kaksi totuutta, oli kaksi maailmaa ja Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. 1970-luvun alakoululaisena katseli yhteiskuntaa ja maailmaa ydinsodan pelossa ja sille oli yksi syyllinen aina sen toisen puolen mielestä. Vanhempani ponnistelivat omakotitalolainan kanssa, tehden työtään ja ohjaten minua yhteiskuntaa, joka jäsennettiin yläluokkaan, keskiluokkaan ja työväenluokkaan. Minua kannustettiin opiskelemaan, jotta saavuttaisin parhaat mahdolliset asetelmat elämälleni. Tämä ohjeistus oli luonnollista, koska meitä on pitkään jaettu koulutuksen, ammatin sekä varallisuuden pohjalta tietynlaisiin karsinoihin. Tuohon edellä mainittuun kolmijakoon on pohjautunut yleispolitiikkamme, puoluekenttämme, sosiaali- ja terveyspolitiikkamme ja minua luonnollisesti kiinnostava koulutuspolitiikkamme. Riippuen aina koulutussektorin poliittisesta vetäjästä, ovat painotukset, selvitykset ja tulkinnat ponnistaneet kolmijaon pohjalta tai sen jännitteistä.
Olen organisaatioiden toiminnasta ja niiden kulttuureista kiinnostuneena tutkijana pitänyt ääntä postpostpostmodernin ajan pirstaloitumisesta, jossa työnkuvat, työt, toimijaroolit ja käytetty aika työhön ovat fragmentoituneet. Puolesta ja vastaan asetelmat ovat tässä katsannossani hämärtyneet ja heimoja on ollut useita, ei vain riistäjiä ja riistettyjä. Siksi kiinnostuinkin BBC:n tutkimusyksikön (vetäjinä professorit Mike Savagen ja Fiona Devinen) laajasta sosiologisesta luokkatutkimuksesta, joka uutisoitiin Helsingin Sanomissa reilu kuukausi sitten. Tämän tutkimuksen pohjalta isobritannialaisesta yhteiskunnasta hahmottui SEITSEMÄN yhteiskuntaluokkaa. WAU! Yli 161 000 ihmisen haastattelututkimuksen perusteella vanhat luokkajaot kuvasivat heikosti nykyisen yhteiskunnan tilaa. Ihmisten yhteiskunnallista pääomaa mitattiin tiedustelemalla heidän tuntemiensa ihmisten määrää ja asemaa. BBC:n tutkimuksen mukaan perinteinen jako kolmeen on aivan liian yksinkertainen kuvaamaan kompleksista yhteiskuntaa. Yhteiskuntaluokkia hahamotettaessa tulisi huomioida taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät. Taloutta tässä kyseisessä tutkimuksessa on mitattu ansiotuloilla, asunnon arvolla ja säästöillä. Sosiaaliset tekijät muodostuivat siitä, kuinka paljon ihmiset tunsivat toisia ja millaisissa asemissa yhteiskunnassa ystävät ja tutut olivat. Kulttuurista pääomaa arvioitiin ihmisten kiinnostuksesta kulttuurin eri muotoihin ja mitä ihmiset harrastivat. Ja nyt sitten ne löydökset:
1. Eliitti. Ison-Britannian etuoikeutetuin yhteiskuntaluokka erottuu muista kuudesta luokasta ennen muuta varallisuutensa perusteella, mutta sillä on myös eniten yhteiskunnallista ja kulttuurista pääomaa.
2. Vakiintunut keskiluokka. Tämä ryhmä on toiseksi varakkain ja sillä on toiseksi eniten myös kulttuuripääomaa. Britannian väestöstä 25% kuuluu tähän luokkaan.
3. Tekninen keskiluokka. Tämä pieni luokkaryhmä on varakas, mutta se saavuttaa matalat luvut yhteiskunnallisen ja kulttuurisen pääoman osalta. Teknistä keskiluokkaa kuvaa sen yhteiskunnallinen eristäytyneisyys ja kulttuuriapatia.
4. Uusi vauras työväenluokka. Nuori luokkaryhmä, joka on yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti aktiivinen, mutta tuloiltaan keskiluokkaa.
5. Perinteinen työväenluokka. Matalat mittaustulokset kaikkien kolmen luokka-asemaa määrittävän ulottuvuuden alueella. Perinteisen työväenluokan asunto-omaisuuden arvo on kohtalaisen korkea, koska ryhmän keski-ikä on kaikkein korkein, 66 vuotta. Perinteiseen työväenluokkaan kuuluu briteistä 14%.
6.Nousevat palvelutyöntekijät. Tähän uuteen nuorista kaupunkilaisista koostuvaan ryhmään kuuluvilla on runsaasti yhteuiskunnallista ja kulttuuripääomaa.
7. Prekariaatti. Tähän köyhimpään luokkaan kuuluvilla on myös vähäinen sosiaalista ja kulttuuripääomaa. Noin 15 % Britannian väestöstä kuuluu tähän ryhmään.
Onko myös meidän yhteiskunnassamme havaittavissa yhteiskuntaluokkien variaatioita? Onko meillä orastamassa uusia yhteiskunnallisia heimoja, jotka määrittyvät yhä enemmän vapaa-ajan ja pakotetun tai valitun joutilaisuuden kontekstien kautta? Tutkintojen, työstatuksen ja varallisuuden rinnalle on kiilautumassa ihmisiä erottelevana tekijöinä sosiaaliset verkostot, kulttuurinen ymmärrys ja kultturiset intressit.
Tämä on haaste meille kansamme valistustyössä oleville toimijoille. Millaisen tulevaisuuden edestä teemme työtä? Millaista arvopohjaa tai arvopohjia edistämme ja onko niistä yhteiseksi liimaksi? Missä ovat ne järkevät, tavoiteltavat yhteisöllisyyden paikat? Entä ne paljon mainostetut verkostojen solmukohdat, joihin jokaisen itsensä kasvattajaksi ja opettajaksi kutsuvan tulisi suuuntaviivoja pystyttää? Mitä jos ei paljoo kiinnosta...
Monenväristen lippujen keskeltä Kimmo
Olen organisaatioiden toiminnasta ja niiden kulttuureista kiinnostuneena tutkijana pitänyt ääntä postpostpostmodernin ajan pirstaloitumisesta, jossa työnkuvat, työt, toimijaroolit ja käytetty aika työhön ovat fragmentoituneet. Puolesta ja vastaan asetelmat ovat tässä katsannossani hämärtyneet ja heimoja on ollut useita, ei vain riistäjiä ja riistettyjä. Siksi kiinnostuinkin BBC:n tutkimusyksikön (vetäjinä professorit Mike Savagen ja Fiona Devinen) laajasta sosiologisesta luokkatutkimuksesta, joka uutisoitiin Helsingin Sanomissa reilu kuukausi sitten. Tämän tutkimuksen pohjalta isobritannialaisesta yhteiskunnasta hahmottui SEITSEMÄN yhteiskuntaluokkaa. WAU! Yli 161 000 ihmisen haastattelututkimuksen perusteella vanhat luokkajaot kuvasivat heikosti nykyisen yhteiskunnan tilaa. Ihmisten yhteiskunnallista pääomaa mitattiin tiedustelemalla heidän tuntemiensa ihmisten määrää ja asemaa. BBC:n tutkimuksen mukaan perinteinen jako kolmeen on aivan liian yksinkertainen kuvaamaan kompleksista yhteiskuntaa. Yhteiskuntaluokkia hahamotettaessa tulisi huomioida taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät. Taloutta tässä kyseisessä tutkimuksessa on mitattu ansiotuloilla, asunnon arvolla ja säästöillä. Sosiaaliset tekijät muodostuivat siitä, kuinka paljon ihmiset tunsivat toisia ja millaisissa asemissa yhteiskunnassa ystävät ja tutut olivat. Kulttuurista pääomaa arvioitiin ihmisten kiinnostuksesta kulttuurin eri muotoihin ja mitä ihmiset harrastivat. Ja nyt sitten ne löydökset:
1. Eliitti. Ison-Britannian etuoikeutetuin yhteiskuntaluokka erottuu muista kuudesta luokasta ennen muuta varallisuutensa perusteella, mutta sillä on myös eniten yhteiskunnallista ja kulttuurista pääomaa.
2. Vakiintunut keskiluokka. Tämä ryhmä on toiseksi varakkain ja sillä on toiseksi eniten myös kulttuuripääomaa. Britannian väestöstä 25% kuuluu tähän luokkaan.
3. Tekninen keskiluokka. Tämä pieni luokkaryhmä on varakas, mutta se saavuttaa matalat luvut yhteiskunnallisen ja kulttuurisen pääoman osalta. Teknistä keskiluokkaa kuvaa sen yhteiskunnallinen eristäytyneisyys ja kulttuuriapatia.
4. Uusi vauras työväenluokka. Nuori luokkaryhmä, joka on yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti aktiivinen, mutta tuloiltaan keskiluokkaa.
5. Perinteinen työväenluokka. Matalat mittaustulokset kaikkien kolmen luokka-asemaa määrittävän ulottuvuuden alueella. Perinteisen työväenluokan asunto-omaisuuden arvo on kohtalaisen korkea, koska ryhmän keski-ikä on kaikkein korkein, 66 vuotta. Perinteiseen työväenluokkaan kuuluu briteistä 14%.
6.Nousevat palvelutyöntekijät. Tähän uuteen nuorista kaupunkilaisista koostuvaan ryhmään kuuluvilla on runsaasti yhteuiskunnallista ja kulttuuripääomaa.
7. Prekariaatti. Tähän köyhimpään luokkaan kuuluvilla on myös vähäinen sosiaalista ja kulttuuripääomaa. Noin 15 % Britannian väestöstä kuuluu tähän ryhmään.
Onko myös meidän yhteiskunnassamme havaittavissa yhteiskuntaluokkien variaatioita? Onko meillä orastamassa uusia yhteiskunnallisia heimoja, jotka määrittyvät yhä enemmän vapaa-ajan ja pakotetun tai valitun joutilaisuuden kontekstien kautta? Tutkintojen, työstatuksen ja varallisuuden rinnalle on kiilautumassa ihmisiä erottelevana tekijöinä sosiaaliset verkostot, kulttuurinen ymmärrys ja kultturiset intressit.
Tämä on haaste meille kansamme valistustyössä oleville toimijoille. Millaisen tulevaisuuden edestä teemme työtä? Millaista arvopohjaa tai arvopohjia edistämme ja onko niistä yhteiseksi liimaksi? Missä ovat ne järkevät, tavoiteltavat yhteisöllisyyden paikat? Entä ne paljon mainostetut verkostojen solmukohdat, joihin jokaisen itsensä kasvattajaksi ja opettajaksi kutsuvan tulisi suuuntaviivoja pystyttää? Mitä jos ei paljoo kiinnosta...
Monenväristen lippujen keskeltä Kimmo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)